Suurella sydämellä ja sisulla suomalaisten hyväksi

Hei Nuori!

Hei Nuori!

Sanotaan, että nuoruus on parasta aikaa ihmisen elämässä.

Noh – niin sanotaan myös, että kolmekymppisenä se vasta hieno aika onkin.
Ja keski-iässä – takuulla parasta aikaa!
Eläkkeellä se elämä vasta alkaa!

Jokainen ajanjakso ihmisen elämässä on ainutkertaista, jokaiseen liittyy omat murheet ja ilot.
Ajanjaksot eivät kuitenkaan eroa paljoakaan loppujen lopuksi toisistaan.
Sinä nuori ja aikuistuva ihminen käyt läpi melkoista myllerrystä. 

Maailma on auki ja täynnä mahdollisuuksia. Toisaalta taas, se vastuu ja ne mahdollisuudet pelottaa. Elämään on tullut ihan uusia velvollisuuksia. Enää ei ole turvaisaa peruskoulua, jota on pakko käydä. Sillon se ehkä tuntui pakolta, nyt se saattaa sinusta tuntua turvalliselta, kun oli joku tukikohta. Opettajat huolehtivat, että saat päätettyä koulun. Keskiasteella ja sitä korkeammalla ei ole enää näin. Se on oma vastuusi. Sinua varmasti myös askarruttaa kuinka pärjäät taloudellisesti. Jossain vaiheessa on pakko alkaa maksaa ne laskut itse.

On vuokraa, on puhelinlaskua, ruokaa pitäisi ostaa, pyykit pestä, harrastukset, kulkeminen – kaikki maksaa. Budjetointi voi olla iso haaste – kuinka saada rahat riittämään? Entä jos rahat loppuu? Millä maksan mitään? Mitä jos en löydäkään työpaikkaa? Vaikeaahan se on. Ihan kaikki. Rekrytointiprosessien haastavuus voi yllättää ja monta pettymystä tulla eteen kun jälleen kerran tuli sähköposti: ”Kiitos hakemuksestasi, mutta valitettavasti tällä kertaa et tullut valituksi.”
Epävarmuus omasta itsestä, omasta identiteetistä ja siitä, mitä haluaa tehdä kuuluu nuoruuteen.

Me vanhemmat, keski-ikäiset – me käymme läpi samoja asioita, usko tai älä. Eikä ne aamuheräämiset yhtään helpotu, vaikka ikää tulee. Ja ihan samalla tavalla mekin mietimme, että ”tykkääköhän se tyyppi musta?”.

Meitäkin pelottaa moni asia; epäonnistumiset, mokaaminen, jääminen yksin. Mekin kyseenalaistamme itseämme jatkuvasti; olenko minä tarpeeksi hyvä? Kelpaanko minä? Entä jos mokaan? Kyllä sinä kelpaat.

Me kaikki kelpaamme. Kaikki mokaa joskus. Me ollaan tarpeeksi hyviä. Ja me muututaan. On ihan ok muuttaa mieltään, kyseenalaistaa itseään ja olla epävarma. Ihminen ei ole koskaan valmis, vaan me kehitymme ja opimme koko ajan. Älä pelkää. Kun tuntuu siltä, ettei mistään tule mitään ja tulevaisuus on vain musta aukko mihin putoaa, muistathan seuraavat asiat? Asioilla on taipumus järjestyä. Elämässäsi on paljon hyvää.

Ole kiitollinen niistä ihan pienistäkin asioista mitä sinulla on. Ne voivat olla vaikka oma sänky missä nukkua, aamulla kuppi kahvia, viesti vanhalta kaverilta tai kaunis syysilma. Sinä voit saavuttaa isoja asioita, kun vain uskot itseesi ja siihen – että nyt ehkä uidaan hetki syvissä vesissä, mutta tämä on vain vaihe. Kyllä se aurinko vielä paistaa. Muista se ja muistuta itseäsi siitä. Joka hetki.
Yksi asia, mitä sinulta ei voida koskaan viedä ja mikä kuuluu vain sinulle ja on sinun yksin käytettävissäsi, on sinun äänesi. Sinun mielipiteesi. Sinun arvosi ja näkemyksesi. Nämäkin ovat asioita, mitkä saattavat muuttaa muotoaan elämän eri vaihessa. Mutta silti – ne on sinun. Sinä elät nuoruuttasi ja aikuistumisen aikaa melko eri maailmassa kuin minä, 70-luvulla syntynyt. Sinulla on paljon enemmän mahdollisuuksia, mutta toisaalta, niitä on sinulta osittain nykypäivänä myös viety.

Suomalainen yhteiskunta ei ole enää yhtä paljon omiaan tukeva, kuten se oli minun kasvaessani. Minun vanhempani ja isovanhempani rakensivat meille hyvinvointiyhteiskunnan, mikä nyt on pikkuhiljaa murenemassa.

Opiskeluja, itsenäistymistä, vanhemmuutta ei tueta enää samaan malliin. On tullut aika, jolloin halutaan tukea enemmän muita kuin meidän omaa kansaamme. Lapsien, nuorten, perheiden, opiskelijoiden ja vanhusten tukia on leikattu. Monessa perheessä pohditaan mistä saadaan rahaa kaikkiin laskuihin ja eläkeläiset eivät kykene ostamaan kaikkia tarvittavia lääkkeitään.

Suomesta on tullut turvattomampi, ensimmäinen terrori-iskukin on maassamme nähty. Suomi ei ole enää se turvaisa lintukoto, missä omista pidetään huolta.

Sinulla Nuori – on mahdollisuus kääntää tämä laiva.

Te olette oman itsenne tulevaisuus – mutta myös koko suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuus. Te olette ne äänet, jotka Suomi ja suomalaiset tarvitsevat, että maamme pysyy itsenäisenä hyvinvointivaltiona, jossa oma kansa tulee ensin.

Te olette se kanava, joka sanoo, että autamme kyllä apua tarvitsevia, mutta huolehdimme omasta Suomestamme ensin.

Yksinelävän arki voi olla raskas

Yksinelävän arki voi olla raskas

Vielä jokin aikaa sitten yksielävistä oli miltei 40% eläkeläisiä, eli yksi 65vuotiaita.

Kaiken kaikkiaan yksielävistä reilulla 30prosentilla oli keskimääräistä pienemmät tulot ja toimeentulotukea heistä saikin huima määrä: 72%.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n mukaan yksiasuvat käyttävät mm. päihdepalveluita muita enemmän. Lisäksi elintottumukset ovat epäterveellisempiä. Tämän osaan helposti kuvitella. En itsekään yksin asuvana juuri kokkaile terveellisiä ruokia, saatikka salaatteja juuri laittele.

Moni yksin asuva saattaa huonoon, yksinäisyyden tuomaan oloon ”tissutella” iltaisin television ääressä, joka saattaa johtaa pahimmillaan työpaikan menetykseen tai siihen, ettei edes jaksa hakea töitä.

Yksinelävien määrän on arveltu jatkavan kasvuaan. Yhtenä luonnollisena syynä on toki väestön vanhenemisen kautta tapahtuva luonnollinen poistuma. Moni yksinelävä haluaisi asua hyvässä suhteessa ja jakaa paitsi niitä laskuja, myös elämää kumppanin kanssa.

Vantaalla valtuustossa vaadimme, että kaupunki selvittää vanhusten yksinäisyyttä. Vielä emme ole kuulleet tuloksia, mutta asia on edelleen ajankohtainen ja tulosten tultua vaadimme asian suhteen toimenpiteitä.

Yksinasuminen rasittaa paitsi kukkaroa, myös mielenterveyttä ja jaksamista.

Yksinasuvien vanhusten täytyy saada mm. palveluja, joissa he tapaavat muita. Nyky yhteiskunnassa palveluita lisätään lapsiperheille, onneksi näin, he tarvitsevat tukea. Meidän tulisi muistaa kuitenkin myös tuo ryhmä, joka on tehnyt osansa, jotta voimme elää hyvinvointi yhteiskunnassa.

Suomalainen yhteiskunta on rakennettu silmällä pitäen pariskuntia, jossa molemmat kantavat tulonsa talouden menoihin. Entäpä, kun eletään yksin, taikka vain toisen tuloilla. Tulot ovat aivan toista luokkaa, mutta menot edelleen samat, vuokra on yhtä suuri, maksoi sitä yksi tai kaksi.

Itse, pohtiessani aikanaan, ottaisinko avioeron tai en, mietin tuskaisasti myös sitä, pärjäisinkö yksin ja millä maksaisin kaiken. Tämä on kuulemani mukaan osasyy siihen, etteivät kaikki pariskunnat, huolimatta huonosta ilmapiiristä ja kylmyydestä kotona, eroa.

Yhteinen omaisuus, laskut, arki, tottumus, lapset. Siinäpä syitä olla yhdessä.

Yksielämisen pelko on suuri.

Uusi Asiakas- ja potilastietolaki

Uusi Asiakas- ja potilastietolaki

Suomessa erilaisia mieliala- ja masennuslääkkeitä syö noin 450.000 ihmistä. Tästä huolimatta aihe on tabu, eikä omia psykologisia, saati psykiatrisia ongelmiaan ja huoliaan kehtaa monelle kertoa. Resepti kouraan ja kotiin tuntuu olevan åitkälti nykyinen mielenterveyshoitomme.

Vaikka mielenterveyskuntoutujia on suuri määrä ja tästä johtuvat kustannukset maallemme kattavia, ei asioihin puututa ja niitä nosteta riittävästi esille. Myös useat poliitikot tuntuvat karsastavan aihetta.

Näiden ihmisten hoito on retuperällä, ja mikäli SOTE jonakin kauheana päivänä tallaisenaan tulee, on tämä joukko yksi niistä, jotka jäävät väliinputoajiksi.

Nyt Mielenterveys- ja päihdehuoltoa koskeva erillislaki on poistumassa ja tilalle on tulossa kaikkia terveydenhuollon asiakkaita koskeva laki: Asiakas- ja potilaslaki. Uusi laki tulee sisältämään säännöksiä itsemääräämisoikeudesta, asiakkaan ja potilaan asemasta, mielenterveys- ja päihdehuollosta.

Aiemman, vuodelta 1990 peräisin olevan erillisen mielenterveys- ja päihdehuoltolainsäädännön on koettu leimaavan asiakkaita. Yksikään aiemmista hallituksista ei ole asiaa saanut saatettua loppuun.

Hyviäkin uudistuksia on tulossa: yhtenä tärkeimpänä asiana uudessa laissa korostetaan hoitosuhteen jatkuvuutta. Tällä pyritään siihen, etteivät hoitosuhteet katkeaisi ja asiakkaat eivät jäisi heitteille ja hoidotta. Palveluja on myös tarkoitus yhtenäistää: asumis- ja kuntouttavat palvelut tullaan linkittämään yhteen.

Lakiin on tekeillä myös uudistus, jonka mukaan asiakassuunnitelma on aina tehtävä ja sosiaalihuoltolain on taattava, että suunnitelmaan kirjattuja palveluita tarjotaan asiakkaille.  Uudessa laissa otetaan kantaa myös siihen, että somaattisen eli fyysisen ja psyykkisen puolen hoidot yhdistetään.

Mielestäni yllä mainitut asioiden olisi pitänyt olla jo aikaisemmin itsestään selviä. Ihminen on psykosomaattinen kokonaisuus ja kun henkinen puoli sairastaa, kärsii myös somatiikka ja vice versa.

Suomessa on lukuisia hyviä palveluita, mutta kaikki irrallisia, ja osa kolmannen sektorin tarjoamia.

Olen aiemminkin kritisoinut maatamme siitä, että pitääkö täällä itsestään selvyydet kirjata lakiin, jotta niiden oletetaan toteutuvan. Lakikaan ei valitettavasti takaa kuitenkaan sitä, että saisimme palvelut, jotka meille kuuluisivat. Saatikka, että ihminen huomioitaisiin psykosomaattisena kokonaisuutena ja ymmärrettäisiin katsoa kauaskantoisesti erilaisten asioiden panos-tuotossuhdetta.

Luotamme liikaa kolmannen sektorin toimijoihin, jotka lahjoitustensa varassa puurtavat ihmisiä auttaen. Valtiolla tulisi olla selkeämpi rooli ihmisten hyvinvoinnin ja terveyden tukemisessa. Nykyinen palvelujen saatavuuden taso on liian alhainen huolimatta jatkuvasti kiristyvästä verotuksesta.

Miksi maksamme kiristyviä veroja, jos emme saa meille kuuluvia palveluita?

 

Kalliit asunnot vai hyvät asumistuet – Kodittomuus Suomessa

Kalliit asunnot vai hyvät asumistuet – Kodittomuus Suomessa

Tänään, osallistuessani Asunnottomien yön paneeliin Vantaan Hiekkaharjussa jäi kuulemani lause päähän pyörimään: ”Yritykset voivat rakentaa kalliita asuntoja, kun asukkaille maksetaan kuitenkin vuokratukia.”

Nykypäivän asumistuilla ei makseta pääkaupunkiseudun huimia vuokria, jollaisiksi asumiskulut ovat karanneet. Jokainen tietää, että enemmistö tai jopa reilu puolet nettotuloista kuluu vuokran maksuun ja muuhun asumiseen liittyviin kuluihin.

Suomessa aloitettiin asunnottomien tilastointi vasta 80-luvun lopulla, tuolloin asunnottomia oli lähteistä riippuen 18.000 tai 20.000. Nykyään Suomessa vailla asuntoa on noin (luku vuodelta 2017) 7.100, ja näistä pitkäaikaisesti asunnottomia 1400. Muualla Suomessa luku on laskenut, paitsi Oulussa ja Turussa. Perheellisiä asunnottomia arvioidaan olevan noin 500. Tosin Suomen puolustukseksi on sanottava, että Suomen asunnottomuus laskee ainoana EU maana.

Luvut tuntuvat suurilta. Minusta yksikin asunnoton on liikaa. Puhutaan, että asunnottomuus on oma valinta. Olen asiasta aivan eri mieltä. Kuka ei haluaisi omaa kotia, jos näitä on, on tämä taas marginaalinen määrä, jolla koitetaan sivuuttaa ja/tai vähätellä tosiasiaa, että Suomessakin on lukuisa joukko ihmisiä, jotka asuvat asuntoloissa ja/tai kaduilla.

Vailla kotia ei ole ainoastaan päihde- ja/tai mielenterveysongelmaisia, vaan enenevässä määrin myös lastensuojelun jälkihuollon lapsia. Alle 25 vuotiaiden nuorten kodittomuus (asunnottomuus) on kasvussa.

Olemme onnistuneet vähentämään asunnottomuutta viimeiset viisi vuotta. Kun asunnottomuutta alettiin 80-luvulla tilastoimaan, on sen vähentäminen ja poistaminen noista ajoista lähtien kulkenut eri hallitusohjelmissa. Aika saamattomalta tuntuvat tämän maan toimet, kun tuossa ajassa ei ole saatu ihmisille asuntoja.

Perustuslakimme kun ei takaa muutamaa erityisryhmää lukuun ottamatta asuntoa kaikille Suomen kansalaisille. Valtio on pitkälti ulkoistanut asunnottomuuden hoitamisen kunnille. Kunnat puolestaan haluaisivat uusia veronmaksajia, eli rakennuskanta pohjaa paljolti omistusasuntoihin. Kohtuuhintaisia asuntoja vain on yksinkertaisesti liian vähän. Varsinkin kaupungeissa, joissa olisi mahdollisuus saada töitä.

Asunnottomuuteen tulisi, kuten lastensuojeluun puuttua varhaisessa vaiheessa. Kuinka tämä sitten tehtäisiin. Moni asunnoton on joko ennen asunnottomuuttaan taikka asunnon menetettyään luisunut päihteiden käyttäjäksi. Eli, varhaisen tuen tarjoaminen. Kaupungeilla on yksiköitä, jonne voit soittaa, mikäli tarvitset apua. Näitä henkilöitä on liian vähän, puhelinajat tiukat, jonosta et välttämättä pääse läpi ja lopulta et jaksa enää yrittää. Jos nyt omaat edes nettiyhteyttä, jotta löytäisit kaupunkien sivustojen viidakosta nuo puhelinnumerot, josta voisit tiedustella apua.

Palvelut paremmin esille ja niihin enemmän resursseja.

Voisivatko kaupungit jättää muutaman puiston patsaan tai kulttuurilliset kohteet vähemmälle budjetille ja keskittää voimavaransa, toisin sanoen allokoida budjettinsa kuntalaisten hyvinvointiin.

Tämä sama koskee terveys- ja sosiaalipalveluita sekä lastensuojelua. Kuntien keinot ovat vanhanaikaiset, virastomaiset ja byrokraattiset. Apua ei saa, eikä sitä byrokratia viidakosta kenties masentuneena ja elämän kohdeltua kaltoin jaksa yrittää etsiä. Onko liian vaikeaa tehdä asioita yksinkertaisemmin ja ihmisläheisemmin.

Yksinasumisen kepeä kalleus

Yksinasumisen kepeä kalleus

Tuossa petivaatteet vaihtaessani, pesukoneen päälle napsauttaessani, imuroidessani, lattioita luututessani, koiria ulkoiluttaessani, roskat viedessäni, kissojen hiekan vaihtaessani, kaupassa käydessäni, tiskatessani, laskuja maksaessani….. mietin tätä yksinasuvan elämän ”kepeyttä”.

Vuonna 2016 yksinasuvia oli Tilastokeskuksen mukaan Suomessa  yli miljoona, tarkka luku: 1. 131. 424 henkilöä. Asuntokunnista noin 42 % oli yhden hengen asuntokuntia. 

Monesti peräänkuulutetaan perheellisten tukia ja etuja, oikeuksia.

Haluamatta lainkaan laittaa perheellisiä ja yksinasuvia vastakkain, haluan kuitenkin tuoda esille myös yksinasuvien näkökulmaa.

Yksinasuvat maksavat kaiken yksin, hoitavat kaiken yksin. Ja vaikka tuttuni keskustelumme alussa sanoikin, että sinkkuus on jokaisen oma valinta, joutui hän (sinkkuna itsekin) keskustelun edetessä myöntämään, ettei hänkään ole vapaaehtoisesti yksin.

Suurin osa yksinasuvista varmasti haluaisi vähintäänkin sen kumppanin, ellei perhettä. Facebookista löytyy jos jonkinlaista sinkkuryhmää ja useilla ovat Tinder, Badoo ja muut vastaavat sovellukset kovassa käytössä työmatkoilla (toki vain julkisilla kuljettaessa toivottavasti vain). Lukuisat yritykset tahkovat rahaa ihmisten halulla löytää kumppani elämänmatkalle.

Sinkkuus ei ole välttämättä siis ole niin upeata, kuin jotkut siitä tahtovat ajatella.

Kuten yllä kirjoitin, asiat hoitaa yksin. Kaupoista ei juurikaan löydy esimerkiksi pientä pakettia jäätelöä, maksat usein enemmän jostakin, koska alennukset koskevat aina suurempia määriä: Ota kaksi – maksa yksi. Esimerkkejä löytyy lukuisia. Kotitalousvähennyksistä alkaen.  Hyvällä tuurilla, jos naisella olisi kätevä miespuolinen kumppani, ei kotitalousvähennystä tarvitsisi hakea, mies hoitaisi hommat. Mutta, jos kotitaloudessa on kaksi henkeä, voi tuon vähennyksen hakea tuplana. Me sinkut maksamme enemmän.

Entäpä asumiskustannukset, pienten asuntojen neliöhinnat ovat usein korkeampia kuin suuremman asunnon.

Oli syy yksinasumiseen mikä vain, tulisi yhteiskunnan ottaa huomioon myös kasvava yksinasuvien määrä lukuisissa asioissa.
”Kaksin aina kaunihimpi”, sanontakin kuuluu. Trendinä, syiden ollessa moninaisia ja niihin tässä kajoamatta, yksinasuvien määrä kuitenkin lisääntyy ja tämänkin tulisi näkyä yhteiskunnan uudistuksissa.

 

 

Mikä on liikaa – Saako politiikkoja haukkua vapaasti?

Mikä on liikaa – Saako politiikkoja haukkua vapaasti?

Ikävää, kun jatkuvasti saa lukea kuinka ”persut taas perseilevät, munaavat, uhriutuvat, tekevät itsestään pellen….”

Ja kaikkea muuta vielä jopa vähemmän mairittelevaa.

Onko mikään riittävästi?
Ovatko politiikot ihmisten sylkykuppeja, joita voi mielin määrin nimitellä ja solvata?
Kuinka aikuiset ihmiset kehtaavat ja viitsivät käyttäytyä kuin lapset hiekkalaatikolla haukkuen toisia?

Olen tässä viime päivät ihmetellen lukenut ja kuunnellut Lauran julkaiseman koulujulisteen aikaansaaneen kohun kommentteja ja juttuja. Olen ollut erittäin hämmentynyt, kuinka alas aikuiset ihmiset tuntuvat vajoavat kielenkäytöissään ja kirjoituksissaan.

Politiikassa, kuten monissa muissakin asioissa elämässä, ollaan eri mieltä eri ihmisten kesken. Kuinka moni meistä tästä huolimatta menee naapuriaan nimittelemään tai perhetuttujaan kotona iltaa istuen ryhdy haukkumaan, mikäli ollaankin jostakin asiasta eri mieltä?

Erimielisyys on rikkaus, vaikka maailmassa olisikin huomattavasti helpompi kenties olla elää, mikäli kaikki olisimme samaa mieltä kaikesta. Mutta erimielisyys ei ole sitä, että toista mieltä olevaa henkilöä tai puoluetta, tahi aatetta solvataan – se on ala-arvoista.

 

Kenties peiliin katsomisen paikka useammalla ja pienen pohdinnan hetki, käyttäydynkö, kuten toivon minua kohtaan käyttäydyttävän.

Miksi poliitikot nukkuvat vatsallaan – Puukoniskut ovat selässä

Miksi poliitikot nukkuvat vatsallaan – Puukoniskut ovat selässä

Samanaikaisesti kun sananvapaus on kaventunut, on se toisaalta laajentunut. Nykyään politiikassa on luvallista herjata miltei mielin määrin. Kunnialoukkaussyytteitä pelätään vähemmän kuin Facebookin banneja. Mitä tämä kertoo ihmisistä? Olemmeko sosiaalisen median vankeja? Sakot voitte antaa, mutta someani älkää viekö!

Kunnialoukkaukset eivät välttämättä johda mihinkään, mutta Facebookin ilmiannot tuottavat melko nopean tuloksen. Syytellä ja haukkua voit, mutta maahanmuuttajista muista olla kirjoittamatta pahaa. Rasisti ja natsi ovat luvallisia termejä, jos ne suunnataan kantaväestön toimesta toista kantaväestöön kuuluvaa kohtaan.

”Homo, lesbo, huora, narsisti, pyrkyri, opportunisti, perseennuolija, -jakaja”…. ovat luvallisia nimityksiä, jos ne suunnataan toisen puolueen edustajaa tai kilpakumppaniksi koettua vastaan.

Onko maailmamme kaksinaismoralistinen vai vääristynyt? Somessa voi tehdä nopeasti harkitsemattomia.

Politiikka on raakaa sanottiin: ”Kasvata kova panssari.” ”Kisa vain kovenee.” ” Tämä on vasta alkua.”

Mitä sitä vielä tuleman pitää, mielenkiinnolla odotan.  Mielikuvituksella ei liene rajoja, kun vaalit lähenevät. Luvaton muuttuu ikään kuin luvalliseksi, moraali ja etiikka käytännön toimina lentänevät romukoppaan ja tilalle astuu peto, joka haluaa raadella vihollisensa ja päästä maaliin voittajana.

Matkailuaikoina pohdittiin, jos kirjan niistä kaikista kokemuksista ja asiakkaiden kysymyksistä kirjoittaisi, niin paljon kaikenlaista sattui ja tapahtui. Olisi niistä tullut paksuja, kenties jopa kokonainen  kirjasarja. Mielenkiintoisia, viihdyttäviä, hämmentäviä, kummaksuttuja, mutta melko varmoja best sellereitä, lomalukemista.

Enää en ihmettele, että poliitikot kirjoittavat elämästään. Mielenkiintoisia käänteitä sisältänee jokaisen taival. Harmi ettei kaikesta voi kirjoittaa, ei puhua, ei kertoa kenellekään. Politiikka on yksinäistä. Olet maalitauluna ja kehenkään et uskalla ja voi luottaa.

Odotan mielenkiinnolla koska kirjoitan oman tarinani. Vuosia kulunee vielä, toivottavasti panssaria kovettaneena, sisin minuna pysyneenä.