Kuka olen

Olen 47 vuotias vantaalainen, Korsosta. Kunnallisvaaleissa 2017 sain kunnian kuntalaisilta toimia Vantaan kaupunginvaltuutettuna, 516 äänellä.

Eduskuntavaaleissa 2019 jäin nippa nappa edustajan paikasta ja sain valtaisan äänimäärän, 3212. Kiitän todella paljon kaikkia minua äänestäneitä.

Tanja Vahvelainen

Vantaalla toimin erilaisissa luottamustehtävissä sosiaali- ja terveyslautakunnassa, lapsi- ja nuorisovaltuutettuna sekä Vantaan Suun terveydenhuollon johtokunnassa.

Vantaan valtuustoistunnossa puheenvuoro
Vantaan valtuustoistunto

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Aikanaan elämä on vienyt minua Helsingistä, Vantaalle ja siitä vielä Kanta-Hämeeseen, Riihimäelle ja Tervakoskelle, josta palasin takaisin Vantaalle.

Vuonna 1994 valmistuin Koivukylän Terveydenhuolto oppilaitoksesta, sisätauti-kirurgiseksi erikoissairaanhoitajaksi. Tuossa samaisessa rakennuksessa toimii nykyään terveysasema.

Työskennellessäni vastaavana hoitajana ja tiimin esimiehenä dementiayksikössä, totesin ettei esimiestyö ole helppoa ja intouduin opiskelemaan aihetta. Päädyin tradenomiopintoihin Malmille, Haagan ammattikorkeakouluun, suuntautumisena henkilöstöhallinto. Myöhemmin opintointoni jatkui ja Hämeessä asuessani päivitin opintojani vielä kolmisen vuotta ja valmistuin ylemmästä amk-tutkinnosta.

Töitä olen tottunut tekemään nuoruudestani asti. 14-vuotiaana kipitin kerrostalojen rappusia mainoksia jakaen , vuotta myöhemmin, 15-vuotiaana, työskentelin iltaisin ja viikonloppuisin Elannon pullapuodissa. Hoitajan työtä aloittelin opintojen ohella avustamalla liikuntarajoitteisia, joista yksi oli tuolloin nyt edesmennyt Kalle Könkkölä.

Hoitajaksi valmistuttuani olen työskennellyt Herttoniemen sairaalassa Helsingissä, dementiayksikön vastaavana sairaanhoitajana, palvelutalon johtajana, markkinointiviestintäpäällikkönä ja koulutuspäällikkönä Sairaanhoitajaliiton omistamassa yrityksessä.

Työhistoriani sisältää myös työskentelyä ulkomailla. Turkissa ja Tunisiassa asuin vuoden verran. Turkissa olin sairaanhoitajana hoitaen kaikkia pohjoismaalaisia asiakkaita ja sopimuksia eri vakuutusyhtiöiden kanssa. Lisäksi toimin useita vuosia kahden eri matkanjärjestäjän palveluksessa kiertäen maailmaa hotellisopimuksia ja -kuvauksia tehden sekä oppaita kouluttaen.

Aina olen laittanut itseni likoon, en ole laakereilleni lepäilemään jäänyt.

Jo useita vuosia sitten mietin ja pähkin politiikkaan mukaan lähtemistä ja Vantaalle muuttaessani, otin sitten vihdoin yhteyttä Perussuomalaisiin.
Puolue, jonka arvot ja periaatteet vastaavat omiani.

Vihdoin liityin, vuosien pohdinnan jälkeen Perussuomalaisiin. Asettuessani ehdolle Vantaan hallitukseen olin siellä kaksi kautta. Ja vuonna 2017 pääsin valtuustoon huimalla äänimäärällä; 516 – Kiitos tästä kaikille vantaalaisille. Vantaalaiset äänestivät minus runsaasti myös eduskuntavaaleissa, miltei 1500 ääntä omasta kunnasta, jonka lisäksi liki 2000 ääntä muualta, yhteensä runsaasti yli 3200ääntä, jotka eivät tällä kertaa kuitenkaan riittäneet eduskuntaan asti.

Nyt lähden EU vaaleihin teemoilla, jotka löydät täältä:EU vaaliehdokas sivut

Mottonani on: 
Suomi ja sen omat kansalaiset ensin, meidän on pidettävä huoli omistamme. 

Näillä ajatuksilla olen liikkeellä. Haluan, että me suomalaiset voimme hyvin, perheet pärjäävät, lapset voivat hyvin ja heikommassa asemassa olevista huolehditaan.

Täältä näet supistettuina ek-vaaliteemani: https://vaalit.perussuomalaiset.fi/eduskuntavaalit/ehdokas/tanja-isa-vahvelainen

Korun anto Lauralle Myyrmannissa 1_2018.jpg


Laura Huhtasaaren presidentivaalikampanjasta Myyrmäessä, Vantaalla 1/2018. Kuvassa myös vantaalainen kansanedustajamme Mika Niikko.
Laura saa Sibelius monumentti korvakorut. Monumentti on valmistettu Vantaalla.

IMG_6845

Sairaanhoitajapäivillä Perussuomalaisten osastolla 2018.

Tallenna