Työllisyysasteen nousu: Valheellinen harha, ihmisen ja työn arvostuksen romahtaminen

Työ merkitys on moninainen. Työllä turvaa paitsi oman myös perheen taloudellisen aseman elämän. Mutta työn kautta ihminen saa myös merkitystä elämälleen ja sosiaalisia suhteita sekä tuntee itsensä tarpeelliseksi yhteiskunnassamme.  

Joulukuussa 2018 Sipilä hehkutti työllisyysasteen nousseen 72prosenttiin. Työllisyysasteen nousu tuntui olevan hallituksen ohjelmissa yhtenä läpi runnottavana asiana. ”Keinolla millä hyvänsä.”

Näin voitaisiin näyttään, että onnistuttiinhan me. Tähän ”onnistumiseen” sopiva keino oli aktiivimalli.

Aktiivimalli, tarkoittaa käytännössä sitä, että useat ihmiset tekevät ilmaistyötä lukemattomille yrityksille. Eivätkä työntekijät tästäkään huolimatta pärjää taloudellisesti paremmin kuin työttömänä ollessaan.

Aktiivimallissa työntekijän tulee tietyn jakson aikana tehdä joko muutama palkallinen työtunti tai hänen on osallistuttava esimerkiksi työkokeiluun tai kuntouttavaan työtoimintaan.  Kaikissa näissä tapauksissa ihminen elää kuitenkin edelleen työttömyyskorvauksen varassa, ja mikäli korvaus ei riitä välttämättömiin elinkuluihin, lisäksi voi hakea asumistukea ja toimeentulotukea.

Kymmenet- ja sadat tuhannet ihmiset tekevät siis täysipainoisesti töitä saamatta siitä kunnollista palkkaa ja Sipilä voi hehkuttaa onnistumistaan työttömyyden leikkaajana. Hurraa, tilastokikkailua, ei todellista tuloa valtiolle, saatikka ihmisten oikeaa työllistämistä ja palkalla pärjäämistä.

Kuntouttava työtoiminta on puolestaan tarkoitettu pitkäaikaistyöttömille ja sen kesto voi olla jopa kaksikin vuotta.  Käytännössä työkokeilu tarkoittaa edelleen ilmaista työvoimaa työnantajille. Kokeilut kestävät usein jopa puolisen vuotta, jonka jälkeen työantaja ei kuitenkaan useimmiten palkkaa kokeilussa ollutta, vaan ottaa uuden ilmaisen tekijän, taas nimekkeellä työkokeilu.

Monissa töissä työtehtävään perehdytys on yksinkertaista, eikä työkokeilussa olevien vaihtuminen uusiin ole sinällään ongelma, mutta säästöt työnantajalle on valtavat, kun ihmiset tekevät työtä työttömyyskorvauksella. Työntekijä yrittää usein parhaansa, jotta työkokeilujakson tai kuntouttavan työtoiminnan jälkeen saisi palkallisen työpaikan, mutta harva onnistuu siinä. Miksi työnantaja palkkaisikaan työntekijän, kun voi ottaa tilalle uuden ilmaista työtä tekevän henkilön.

Loputon ilmaistyöntekijoiden saanti heikentää vakituisten työpaikkojen luomisen tarvetta ja varsinaisten palkallisten työntekijöiden työtunnit saattavat jopa vähentyä. Määräaikaisille ja osa-aikaisille normaalipalkallisille työntekijöillekään ei ole enää samaa tarvetta kuin ennen.

Ajateltiinko aktiivimallin luonnissa myös yritysten saamaa voittoa…. Tokihan sitä viivan alle jää enemmän, kun palkkakustannukset laskevat.

Työllä on suuri merkitys myös ihmisen omanarvon tunteelle, ja kuinka nöyryyttävää onkaan tehdä kenties koulutusta alempaa työtä, vieläpä ilmaiseksi, epävarmana tulevaisuudesta.

Mitä tämä merkitsee opiskelijalle, joka ahkeran opiskelunsa jälkeen päätyy työkokeilujen kierteeseen, mitä pitkäaikaistyöttömälle, joka toiveikkaana lähtee mukaan kuntouttavaan työtoimintaan ja useat kokeilut kerta toisensa jälkeen päättyvät siihen, ettei palkallista työpaikkaa saakaan.

Mitä ihmiselle tarkoittaa se, että hän näkee että hänellä ja hänen työllään ei ollut muuta arvoa kuin olla hyödyllinen pelinappula työllisyystilastojen kaunistamiseksi.

Ihminen turhautuu, väsyy ja tuntee itsensä merkityksettömäksi, pelkäksi tilastoluvuksi tälle yhteiskunnalle. Syyttäkö?

Ei vaan täysin syystä, tämä yhteiskunta ei enää arvosta ihmistä, eikä ihmisen tekemää työtä. Ainoastaan ihmisen tuottamia verorahoja, joita käytetään sitten aivan muuhun kuin oman maan kansalaisten palveluihin.

On väärin syyttää ihmisiä laiskoiksi, kun työkokeilut ja kuntouttavat työtoiminnat eivät kiinnosta.  Jokainen osaa matematiikkaa. Oli työ mikä tahansa, siivooja, kassa tai varastonhoitaja, kaikki työpaikat ovat tärkeitä, ilman niitä ja työtä tekeviä ihmisiä, ei tämä yhteiskunta pyörisi.

Jokainen työ on tärkeää ja ihmisen tulisi saada palkkaa siitä, että osallistuu tämän yhteiskunnan pyörittämiseen. Sen suuruista palkkaa, jolla elää niin, ettei joka kuukausi pidä elää henkisesti raskaassa tilanteessa taloudellisesta selviämisestään.

Kun oman kansan työn arvostus ja palkkaus on ajettu alas, ovat poliitikkomme keksineet uudenlaisen ratkaisun: halpatyövoiman ulkomailta. Otetaan halpatyöntekijöitä muista maista ja perustellaan näiden ottoa työllisyystilanteella. Ei väliä sillä, että jokainen tilastoja hitustakaan vilkaissut on nähnyt, etteivät nämä tulijat juurikaan työllisty, pitkälläkään aikavälillä. Ja mikäli osa heistä työllistyy, eivät nuo työt ole tulotasoltaan sellaisia, että he kykenisivät elättämään itsensä ja kasvavan perheensä. Näin ollen tulijat elävät osittain yhä tulonsiirtojen varassa, jonka maksamme me, työssä käyvät suomalaiset veroistamme.

Olisiko aika pohtia maamme tilannetta ihan tosissaan?

3,2 miljardia maahamme tulleisiin ulkomaalaisiin, kuinka kauan kestää tämän sijoituksen takaisin maksu, uskotko, että he maksavat sen työllään tienaamillaan verorahoilla?

Nyt on nihkeää laittaa 400miljoonaa omien vanhusten hoitoon.
HUOM. 3,2 miljardia on 3200 miljoonaa.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s