Yksinelävän arki voi olla raskas

Vielä jokin aikaa sitten yksielävistä oli miltei 40% eläkeläisiä, eli yksi 65vuotiaita.

Kaiken kaikkiaan yksielävistä reilulla 30prosentilla oli keskimääräistä pienemmät tulot ja toimeentulotukea heistä saikin huima määrä: 72%.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n mukaan yksiasuvat käyttävät mm. päihdepalveluita muita enemmän. Lisäksi elintottumukset ovat epäterveellisempiä. Tämän osaan helposti kuvitella. En itsekään yksin asuvana juuri kokkaile terveellisiä ruokia, saatikka salaatteja juuri laittele.

Moni yksin asuva saattaa huonoon, yksinäisyyden tuomaan oloon ”tissutella” iltaisin television ääressä, joka saattaa johtaa pahimmillaan työpaikan menetykseen tai siihen, ettei edes jaksa hakea töitä.

Yksinelävien määrän on arveltu jatkavan kasvuaan. Yhtenä luonnollisena syynä on toki väestön vanhenemisen kautta tapahtuva luonnollinen poistuma. Moni yksinelävä haluaisi asua hyvässä suhteessa ja jakaa paitsi niitä laskuja, myös elämää kumppanin kanssa.

Vantaalla valtuustossa vaadimme, että kaupunki selvittää vanhusten yksinäisyyttä. Vielä emme ole kuulleet tuloksia, mutta asia on edelleen ajankohtainen ja tulosten tultua vaadimme asian suhteen toimenpiteitä.

Yksinasuminen rasittaa paitsi kukkaroa, myös mielenterveyttä ja jaksamista.

Yksinasuvien vanhusten täytyy saada mm. palveluja, joissa he tapaavat muita. Nyky yhteiskunnassa palveluita lisätään lapsiperheille, onneksi näin, he tarvitsevat tukea. Meidän tulisi muistaa kuitenkin myös tuo ryhmä, joka on tehnyt osansa, jotta voimme elää hyvinvointi yhteiskunnassa.

Suomalainen yhteiskunta on rakennettu silmällä pitäen pariskuntia, jossa molemmat kantavat tulonsa talouden menoihin. Entäpä, kun eletään yksin, taikka vain toisen tuloilla. Tulot ovat aivan toista luokkaa, mutta menot edelleen samat, vuokra on yhtä suuri, maksoi sitä yksi tai kaksi.

Itse, pohtiessani aikanaan, ottaisinko avioeron tai en, mietin tuskaisasti myös sitä, pärjäisinkö yksin ja millä maksaisin kaiken. Tämä on kuulemani mukaan osasyy siihen, etteivät kaikki pariskunnat, huolimatta huonosta ilmapiiristä ja kylmyydestä kotona, eroa.

Yhteinen omaisuus, laskut, arki, tottumus, lapset. Siinäpä syitä olla yhdessä.

Yksielämisen pelko on suuri.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s